LAPSET OVAT TULEVAISUUS

”Yhteiskunnan tehtävä ei ole huolehtia kaikista lapsista”. Näin esitti Vihtiläinen Kookomuksen valtuutettu Kim Lehtola ja kysyi mitä mieltä Vihtiläiset kansanedustajaehdokkaat ovat asiasta?

Pakko myöntää, että jouduin hetken odottamaan ennen vastaamista, koska meinasin provosoitua kysymyksen asettelusta. Oletuksena vaikuttaa olevan, etteivät vanhemmat ensisijaisesti huolehdi lapsistaan, vaan sysäävät vastuun yhteiskunnalle.

Mun käsittääkseni lähes jokainen vanhempi tekee parhaansa lasten kasvattamisessa? Tunnen paljon äitejä ja isiä, jotka tekevät kaikkensa kasvattaakseen lapset mahdollisimman hyvin. Tunnen myös sosiaalityön kautta ja ihan vapaa-ajaltakin paljon äiteja ja isiä, jotka ovat tehneet kaikkensa, mutta joutuvat jossain vaiheessa myöntämään, että omat voimavarat eivät riitä, ja apua tarvitaan. Avuntarpeen myöntäminen on vaikeaa. Ihminen haluaa pärjätä omillaan, eikä halua myöntää tarvitsevansa apua. Haasteellisissa elämäntilanteissa venytään usein äärimmilleen, eikä kevyt tuki enää riitä.

Syyllistäminen ei ole kenenkään etu, päinvastoin meidän tulee kannustaa kaikkia hakemaan matalalla kynnyksellä apua silloin kun siihen tuntuu olevan tarvetta.

Kyllä, yhteiskunnan tehtävä on huolehtia ihan jokaisesta lapsesta. Lasten hyvinvointiin vaikutetaan panostamalla laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja opetukseen. Lasten hyvinvointia parannetaan varmistamalla laadukas sosiaali- ja terveyshuolto #kaikille suomalaisille, ei vain harvoille. Lasten hyvinvointiin vaikutetaan tukemalla lapsiperheitä neuvoloissa, kodeissa ja työpaikoilla. Lasten hyvinvointia lisää, kun autamme kaikenlaisia perheitä pärjäämään elämän haasteissa.

Arvostamalla opeja kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja kaikkia lasten kanssa työskenteleviä, lisäämme lasten hyvinvointia yhteiskunnassamme. Myös silloin kun perheellä ei mene hyvin ennaltaehkäisystä huolimatta, lastensuojelun resurssit on oltava riittävät, jotta pystymme auttamaan lasta ja perhettä tarjoamalla mahdollisimman sopivaa ja laadukasta apua.

Meidän on yhdessä taisteltava eriarvoisuutta ja lapsiköyhyyttä vastaan.

Lapset ovat tulevaisuus.

Rauhaa

TL

Jaa artikkeli: